Share |

HYVIÄ ASIOITA ETSIMÄSSÄ

RAJAN VÄÄRÄLLÄ PUOLELLA

Tiistai 12.6.2018 klo 19.58 - Eero-J Ahonala

Vuosi sitten sain kutsun ystäväni mökille ja vietin siellä mukavan viikon dalmatialaisen ystäväni Maisan kanssa. Alue on II salpausselkää, eli hiekkainen, suppainen ja puhdasvetinen.   

Samoihin aikoihin olin löytänyt divarista kirjan, joka oli ollut minulla pitkään kadoksissa, Yrjö Kallisen Tässä ja nyt, kirja Zen-filosofiasta. Intiassa syntynyt viisaus opettaa ihmisiä kasvamaan keskittymällä ja miettimällä. Tavoitteena on mielen tyhjentäminen kaikista turhista tuntemuksista ja ajatuksista. Näin on mahdollisuus löytää todellisensa itsensä, joka on peittynyt elämän aikana kuorikerroksiin; vähän niin kuin sipuli, jonka päällimmäiset kuoret ovat kuivia ja aivan juureksen sydämessä on tuoretta ja mehevää ainesta. Tilaa, jossa ihminen saavuttaa sisäisen tasapainon ja löytää luonnon itsessään, kutsutaan valaistumiseksi. Omia ajatuksiaan hallitsevia ihmisiä ei ole maailmassa montaa. 

Zenin kaikki työkalut - teeseremoniat, kukkien asettelu, jousiampuminen ja kiviladelmat - auttavat kehittämään kauneuden tajua, näkemään muotojen harmoniaa, keskittymään, parantamaan kärsivällisyyttä ja mielen hallintaa. YouTubessa on videoita, joissa todella taitavat tekijät pinoavat päällekkäin haastavan näköisiä kiviä, ilman tukia ja apuvälineitä; iso murikka asettuu pienen päälle etsimällä oikeaa tasapainoa niin kauan, että se löytyy. 

Ystäväni tontin vieressä oleva kirkasvetinen puro oli kuin luotu kiviladelmille. Se laskee lammesta järveen ja sen yli on rakennettu japanilaistyylinen kaarisilta. Opin pian katselemaan kivien muotoja, värejä ja laatuja uudella tavalla. Osasin haluta pinoon lisää hankalan muotoisia rakennuspalikoita. Se oli yksi tapa kiittää isäntäväkeä vieraanvaraisuudesta. Kuulin jälkeenpäin, että kaksi tuntia kotiin lähtömme jälkeen, ladelmia ei enää ollut. Naapuri, jonka maille olin ne pinonnut, oli käynyt kaatamassa ne. Olin rakentanut kiviladelmat väärälle puolelle rajaa ja ilman lupaa. Olen ison anteeksipyynnön velkaa. 

Viime yönä 12.6. nauhoitettiin uusi pätkä Diili-ohjelmasarjan 2018 kautta, kun presidentit Kim Jong-un ja Donald Trump allekirjoittivat sopimuksen, jossa he lupasivat pyrkiä kohti Korean niemimaan ydinaseettomuutta.  

Kun puhutaan maasta ja rajoista puhutaan omaisuudesta eli rahasta. Historian jokaiseen rauhansopimukseen on sisään valettuna ajatus epäoikeudenmukaisuudesta. Kim ja Donald seisovat eri puolilla rajaa ja etsivät itselleen reilua diiliä. Raja heidän välissään estää heitä ajattelemasta kuten pohjoiskorealainen ajattelee tai amerikkalainen ajattelee. Ongelmat, joita nämä päämiehet yrittävät ratkaista yhdessä valtavien esikuntiensa kanssa, ovat tuhansia vuosia vanhoja, valtavan kokoisia ja muotoisia. Miten sovitellaan niitä yhteen ja missä järjestyksessä. Aloitetaanko pienemmästä vai isommasta? Mikä takaa sen, ettei se romahda syliin heti alkumetreillä?   

Onko tarinalla opetusta?  Kyllä on.

1 kommentti . Avainsanat: #zen, #kivitaide, #järkäleenkokoisethaasteet, #dalmatialainenonhyväkaveri, #katsodiiliohjelmanuudetjaksot

PERHEJUHLAT

Maanantai 11.6.2018 - Eero-J Ahonala

Eilen oli kaunis kesäkuun sunnuntai ja perhejuhlat. Olen yrittänyt välttää sanaa sukujuhlat vaikka siitähän siinä viimekädessä on kysymys. Ahonala-Ahllöfit. Ensin oli kuitenkin Ahllöf, jonka nimen suomensi isoisämme Martti Ahllöf-Ahonala, joka menehtyi keuhkokuumeeseen, kun hänet saatiin palautettua jo kolmannen kerran Pietarin vankilasta 1939, hieman ennen sodan alkamista.

Inhoan pönötystä ja siksi puhun mieluummin perheestä. Minun perheeseeni kuuluvat myös exät, uudet, nykyiset ja tulevat. Nimi ei ole ratkaisevassa roolissa vaan tunne siitä, että haluaa kuulua johonkin joukkoon. Sukulaisuudessa on kieltämättä jotain maagista. Me Ahonalat olemme lähes kaikki introverttejä. Emme välttele toisiamme tietoisesti ja olemme jäleennäkemisestä aidon iloisia mutta näemme toisiamme yleensä vain sairaalassa tai hautajaisissa. Siksi oli niin mukava tavata uusia ja upeita poikaystäviä ja tyttöystäviä.

Olen aikaisemmin pitänyt puheita juhlissa ja saanut kritiikkiä lähinnä pojiltani. Fokukseni on ollut erilainen kuin mihin on totuttu tai mitä on odotettu. Tunnistan itseni sitä, että haraan vastaan ja teen sen usein intuitiivisesti. Eilen jätin puheen pitämättä. Olisin sanonut, että "hyvä me" ja kertonut terveisiä, niiltä, jotka eivät päässeet tilaisuuteen. En kuitenkaan tehnyt niin. Miksi?

Yksi tapa helpottaa omaa ajatelua ja ymmärtämistä on päätyä maalailemaan isolla pensselillä ja niputtamaan asioita ja ihmisiä. Demokratiassa tällaista mietiskelyä tukevat yliopistolliset tutkimukset, poliittiset mielipidemittaukset ja kunnan ja valtion järjestämät hyvinvointipalvelut, joiden on organisoitava meidät eli laitettava oikeisiin lokeroihin.  Digitaalinen media kysyy mielipidettämme joka päivä. Olemme köyhiä tai keskiluokkaa, demareita tai vihreitä, ortodokseja tai luterilaisia, menestyjiä tai luusereita, puolesta tai vastaan. Ongelmia syntyy jos ajattelutyö jää kesken ja tyydymme näkemään ihmisen vain jonkun ryhmän jäsenenä. Seuraava askel on, että kaikki harmaan sävyt katoavat ja on vain valkoista ja mustaa. Siitä on tullut tämän hetken populismin ja nationalismin merkittävin työkalu.

Eilen perhejuhlissa ei ollut mitään syytä pitää puhetta koska puhe kumpusi jokaisen suusta luonnollisella tavalla. Mitään tärkeää ei jäänyt sanomatta. Juhlissamme ei ollut myöskään työnjohtajaa. Se oli kuin elämää muurahaispesässä. Kaikki tiesivät heti mitä pitää tehdä ja kaikki tuli valmiiksi. Nautimme tarjoiluista, kreikkalaisesta tanssista ja toistemme seurasta. Spontaanisuus, hymyt, kehonkieli ja halaamiset todistivat, että olimme järjestäneet onnistuneet juhlat. Tämänkään jälkeen kaikki eivät muista kuka oli kenenkin lapsi tai serkku. Sillä ei ole merkitystä koska se on positiivista dementiaa.

Meillä kaikilla on omat tarinamme, jotka poikkevat toisten tarinoista. Me olemme persoonia ja yksilöitä. Meillä jokaisella on lupa omaan elämään ja omiin päätöksiin. Jos kunnioittaa toista ihmistä niin osaa myös antaa hänelle tilaa toimia ja hengittää. Kukaan meistä ei ole voinut päättää omasta nimestään mutta jokaisella on lupa tehdä valintoja omassa elämässään. Sen lisäksi meidän jokaisen tehtävänä on huolehtia läheisistään koska elämän lahjaan on sisäänrakennettuna velvollisuus kantaa vastuuta. Tuo sana puuttuu lähes kokonaan median sivuilta koska sitä näkee käytettävän harvoin päättäjien juhlapuheissa, teoista puhumattakaan. Pakintalon pihalla oli eilen mukavaa pöhinää.

Nautitaan kesästä ja elämästä. 

teeroj

2018_06_10_Pukintalo_6_2018_2085.JPG

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: #perhejuhlat #sukujuhlat # yhteisöllinen tekeminen #yksilöllisyys #vastuu #kunnioitus #mustavalkoisuus