HYVIÄ ASIOITA ETSIMÄSSÄ

VASTUU LÄHIMMÄISISTÄ

Torstai 19.12.2019 klo 16.34 - Eero-J Ahonala

VASTUU LÄHIMMÄISISTÄ

Lähi-Idässä on vuodatettu verta niin kauan, kuin historiankirjat muistavat. Vieraat ja omat valtiot ovat puolustaneet jumalaa tai Allahia ja öljykenttiä.  Taisteluissa on kuollut sotilaita, naisia ja lapsia. Voittajista ei ole tietoa mutta ne, jotka ovat päässeet sanelemaan rauhanehdot, ovat vetäneet rajoja uusiksi poliittisin perustein. Uusiin vääryyksiin on vastattu väkivallalla ja me olemme nähneet, miten kierre jatkuu.

Tämän päivän tunnetuin vankileiri on al-Hol. Olen miettinyt miksi Syyriassa sijaitsevasta vankileiristä vastuun on ottanut kurdien paikallishallinto? Mikä on Syyrian valtion vastuu tai niiden valtioiden vastuu, jotka ovat omankädenoikeudella ja sotilaallisesti puuttuneet Lähi-Idän valtioiden elämään?

aL-Holin leirillä elää 70 000 ihmistä, joista 90% on naisia ja lapsia. Avustusjärjestöjen mukaan olosuhteet leirillä ovat epäinhimilliset.

Uutisten perusteella hyvinvointivaltioiden poliitikot ympäri maailmaa vastustavat – omien kansalaistensa - naisten ja lasten palautuksia.

Vetoan Suomen tasavallan presidenttiin, hallitukseen ja eduskuntaan koska teillä on valta ja vastuu. Voisimmeko me oikean humanitäärisen hädän hetkellä tinkiä edes vähän itsekkäästä politikoinnistamme. Humaanin etiikan koodiston mukaan jokainen ihminen, jolla on varallisuutta, tietoa, osaamista tai niitä kaikkia on velvoitettu auttamaan lähimmäisiään. Ilman rajoja.

Viime päivinä parlamenteissa käyty keskustelu muutamista orvoista ja muutamista kymmenistä naisista saa minut häpeämään omaa ihmisyyttäni.

19.12.2019 Helsingissä

Eero-J Ahonala

tuottaja

LISÄÄ ROHKEUTTA PÄÄTTÄJILLE

Torstai 24.10.2019 klo 20.26 - Eero-J Ahonala

LISÄÄ ROHKEUTTA PÄÄTTÄJILLE?

Haluan puolustaa julkisesti kaikkia niitä ihmisiä, jotka elävät vihan tai välinpitämättömyyden kohteina.

Ajankohtaisin rikos ihmisyyttä vastaan on se mitä tapahtuu parhaillaan Lähi-Idässä. Miljoonat kurdit, arabit ja palestiinalaiset elävät ilman omaa valtiota, turvaa, demokratiaa ja hyvinvointia, joita me länsimaalaiset pidämme itsestään selvinä kansalaisoikeuksinamme. Naapurissamme elää kansoja, joista me emme välitä. Se on iso paradoksi, koska koko nykyinen länsimainen kulttuuri on syntynyt juuri tuolla alueella, entisessä Mesopotamiassa. Mielestäni me olemme heille velkaa ja paljon.

Kestävä kehitys on ottanut oudon suunnan. Päättäjät neuvottelevat yhä useammin konsernien kanssa vaikka heidän pitäisi puolustaa kansalaisten etua. Hyvä kauppa painaa vaa’assa enemmän, kuin hyvinvoinnin edistäminen tai heikossa asemassa olevien puolustaminen. Taloudellinen etu näkyy taustalla kaikissa tragedioissa ja lista on loputon. Saamelaisilta on viety oikeus laiduntamiseen ja kalastamiseen, Kanadassa rakennetaan öljyputkea intiaanialueiden läpi, uiguurit ovat joutuneet uudelleenkoulutusleirille, tiibetiläistä kulttuuria ei ole kohta enää olemassa, EU:ssa katoliset ja protestantit eivät voi sietää toisiaan ja me suomalaiset kulutamme oman osuutemme vuotuisista luonnonvaroista aikaisemmin kuin mikään muu valtio maailmassa.

Itsekästä ja ilkeää mutta kaikkein pahinta on se, että tuosta kaikesta on tullut normaalia. Vaikenemalla ja seisomalla tumput suorina olemme mukana hyväksymässä vääryyksiä. Selitetään, että politiikka ja maailman valtasuhteet ovat murroksessa mutta eihän siinä ole mitään uutta?

Hyvät suomalaiset ja muut EU:n päättäjät. Toivon enemmän rohkeutta ja vastuunkantoa vaativaan työhönne. Tutkimuksen mukaan 3,5% määrä kansalaisista pystyy synnyttämään muutoksen yhteiskunnassa. Uskon, että humaanin etiikan mukaan eläviä ihmisiä on olemassa paljon tuota lukua enemmän. Mutta. Teidän päättäjien täytyy näyttää esimerkkiä. Teidän on luvattava aloittaa uusi elämä ja se tapahtuu määrittelemällä hyvinvointivaltion tehtävät uudestaan. Olemme luovuttaneet teille päätösvallan ja siksi teidän vastuullanne on synnyttää sellaisia eettisesti vahvoja kahvoja, joihin me kansalaiset haluamme tarttua ja uskallan luvata, että silloin te ette jää yksin; tekemillenne oikeudenmukaisille päätöksille löytyy puolustajia. Ilman rajoja.

24.10.2019 Helsingissä

Eero-J Ahonala

Tuottaja

MIKÄLI USKOT HYVÄÄN, TIEDÄ, ETTÄ ET OLE YKSIN!

Maanantai 14.10.2019 klo 18.48 - Eero-J Ahonala

DOMESTIQUE TV-SARJA

SARJAN KÄSIKIRJOITUKSESTA LYHYESTI

Domestique on erilainen tv-sarja. Se on kasvutarina ja tutkimusmatka hyvien tekojen maailmaan. Käsikirjoitusvaiheessa oleva sarja näyttää, mitä pahan vastustamattomuudesta seuraa.

Sarjan pääosan esittäjä on suomalainen, nuorten huumeriippuvuuteen erikoistunut lääkäri ja käsikirjoittaja. Hän on köyhyyslupauksen tehnyt pasifisti, joka ajautuu avioeron jälkeen keskelle uutta sotaa eli ison eurooppalaisen pääkaupungin pahoinvointia. Nuorisotyöntekijä kohtaa joka työpäivä maahanmuuton ongelmia, rasistista käyttäytymistä, terroristisia tekoja, populistisia puheita ja vanhoillista ajattelua, huumeiden aiheuttamia tuhoja, prostituutiota ja korruptiota.

Päähenkilön eettinen koordinaatisto löytyy uskonnoista ja filosofioista, joissa proaktiivisuus kohdistetaan lähimmäisen auttamiseen. Hänestä on kasvamassa palvelija.

Vastuu toisesta ihmisestä ilman rajoja, yksilön kunnioittaminen, hänestä huolehtiminen ja hänen perinpohjainen tunteminen toteutuvat heikosti maailmassamme. Isojen ongelmien kanssa kamppailevien ihmisten auttaminen on taistelua tietämättömyyttä, huonoa itsetuntoa, ennakkoluuloja ja itsekkyyttä vastaan. Miten siitä selviää ilman aseita ja nyrkkejä, jotka ovat tämän päivän tv-sarjojen ja elokuvien tärkeimpiä elementtejä?

 Sarjan genre on realistinen. Tämä kaikki voisi olla totta.

Sarjassa on useita erilaisia tasoja. Alkuperäiskansojen tutkimisella pyritään vastaamaan kysymykseen, mitä kuuluu tämän päivän saamelaisille tai Kanadan intiaaneille. Voimmeko oppia jotain heidän kulttuureistaan? Tarinassa on vahva ja räiskyvä rakkaustarina, joka muuttuu kuvaukseksi räiskyvästä perhe-elämästä. Saamme nähdä mikä merkitys musiikilla voi olla ihmisen terveydelle. Sarjan tapahtumat alkavat vuodesta 2015 ja siinä seurataan tv:stä tuttuja poliittisia tapahtumia sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla. Sarja vie meidät vierailulle lähes jokaiseen maanosaan, useampiin kymmeniin valtioihin. Roolihahmot ovat läpileikkaus tämän hetken eurooppalaisesta kaupunkiyhteisöstä. Ne edustavat eri uskontokuntia, sosiaalista asemaa, kulttuureja, heimoja, seksuaalista suuntautumista, ammatteja ja ikähaarukoita. Lapset ja nuoret ovat saaneet runsaasti tilaa repliikeilleen.

 Sarja kertoo väkivallasta, epätoivosta, pahoinvoinnista ja hulluudesta. Emme välty väkivallan näkemiseltä mutta se ei ole itsetarkoituksellista. Vastapainona voimme seurata lähimmäisiään auttavien ihmisten pieniä ja arkisia ponnisteluja kohti parempaa maailmaa. Mikä saa ihmisen uskomaan onnelliseen loppuun?

Olen pyrkinyt keventämään ohjelman raskautta, opettelemalla kirjoittamaan tilannekomiikkaa. Olen nauranut omille teksteilleni. Se ei tarkoita, että olisin onnistunut työssäni. Domestique ei ole kuitenkaan dystopia.

Olen alkanut kirjoittaa, koska minua on halattu elämäni aikana lämpimästi. Monta kertaa.

Olen kirjoittanut auki löytämiäni filosofioita, jotka saattaisivat pelastaa meitä häviämästä maailmanlaajuisen konfliktin tai luonnon tuhoutumisen seurauksena.

Tähän mennessä käsikirjoitusta on valmistunut kolme tuotantokautta ja neljäs on aluillaan. Loppua ei näy vieläkään. Miten tämä voikaan olla niin mielenkiintoista ja innostavaa?

Mikäli uskot hyvään, tiedä, että et ole yksin!

14.10.2019 Helsingissä

Eero-J Ahonala

KOIRAKOULUSSA

Tiistai 2.7.2019 - Eero-J Ahonala

Poikani perhe muutti ulkomaille ja minusta tuli 5 vuotiaan dalmatialaisneiti Maisan hoitaja.

Hyvissä ajoin keväällä, miniäni ilmoitti minut koirakouluun. Tilaisuus, josta ei voinut kieltäytyä. Koirakoulu antoi enemmän kuin osasin kuvitellakaan.

Hyvin nopeasti paljastui, että Maisa oli salannut minulta paljon asioita, joita se osasi. Sen sijaan minun asenteissani ja taidoissani oli vakavia puutteita. Kuten esimerkiksi, että koiralle ei tarvitse huutaa. Se tottelee paremmin, jos saman asian esittää turvallisen rauhallisesti ja oman arvokkuutensa säilyttäen. Kommunikointia edistää myös palkinto oikein suoritetusta tehtävästä tai siitä, että hännänheiluttaja ei syö hanhenkakkapalleroita.

Koira on jalostettu vuosituhansien aikana miellyttämään lähellään olevia ihmisiä. Sen lisäksi ne ovat addiktoituneet ruokaan; erityisesti ihmisen ruokaan. Koulutuksen punainen lanka oli, että tarjoamalla oikeaan aikaan koiralle nameja, sen sai tekemään ihan mitä tahansa. Eli positiivinen elämänasenne.

Kouluttajan toteamus, että Ei ei ole yhdenkään koiran nimi, sai minut ensin nauramaan jutulle ja sitten vaipumaan syvemmälle tuoliini muistaessani miten olin aikanaan käyttäytynyt perheemme partacollien Ruffen kanssa. Olin rankaissut aina iloista koiraamme liian myöhään, huutanut sille ja – häpeän, häpeän – käyttänyt remmiä. Miten ihminen voikaan olla tyhmä?

Nyt on siis nöyrtymisen ja uudelleenkoulutuksen aika. Lenkkipoluilla huudan vain kun panikoin, namipussi on aina mukana ja annan Maisan toteuttaa mahdollisuuksien mukaan (lue: kaupunkiolosuhteet) omia koiran vaistojaan nuuhkimalla, syöksymällä oravien ja fasaanien perään sekä noutamalla keppiä vedestä ja pelaamalla sen kanssa pallopelejä. Retket maaseudun metsäpoluilla – ilman remmiä ja valjaita - ovat yhdessäolon juhlaa.

Suosittelen koirakoulua lämpimästi kaikille, jotka aikovat hankkia itselleen lapsia tai kotieläimiä.

Video Maisasta

RAJAN VÄÄRÄLLÄ PUOLELLA

Tiistai 12.6.2018 klo 19.58 - Eero-J Ahonala

Vuosi sitten sain kutsun ystäväni mökille ja vietin siellä mukavan viikon dalmatialaisen ystäväni Maisan kanssa. Alue on II salpausselkää, eli hiekkainen, suppainen ja puhdasvetinen.   

Samoihin aikoihin olin löytänyt divarista kirjan, joka oli ollut minulla pitkään kadoksissa, Yrjö Kallisen Tässä ja nyt, kirja Zen-filosofiasta. Intiassa syntynyt viisaus opettaa ihmisiä kasvamaan keskittymällä ja miettimällä. Tavoitteena on mielen tyhjentäminen kaikista turhista tuntemuksista ja ajatuksista. Näin on mahdollisuus löytää todellisensa itsensä, joka on peittynyt elämän aikana kuorikerroksiin; vähän niin kuin sipuli, jonka päällimmäiset kuoret ovat kuivia ja aivan juureksen sydämessä on tuoretta ja mehevää ainesta. Tilaa, jossa ihminen saavuttaa sisäisen tasapainon ja löytää luonnon itsessään, kutsutaan valaistumiseksi. Omia ajatuksiaan hallitsevia ihmisiä ei ole maailmassa montaa. 

Zenin kaikki työkalut - teeseremoniat, kukkien asettelu, jousiampuminen ja kiviladelmat - auttavat kehittämään kauneuden tajua, näkemään muotojen harmoniaa, keskittymään, parantamaan kärsivällisyyttä ja mielen hallintaa. YouTubessa on videoita, joissa todella taitavat tekijät pinoavat päällekkäin haastavan näköisiä kiviä, ilman tukia ja apuvälineitä; iso murikka asettuu pienen päälle etsimällä oikeaa tasapainoa niin kauan, että se löytyy. 

Ystäväni tontin vieressä oleva kirkasvetinen puro oli kuin luotu kiviladelmille. Se laskee lammesta järveen ja sen yli on rakennettu japanilaistyylinen kaarisilta. Opin pian katselemaan kivien muotoja, värejä ja laatuja uudella tavalla. Osasin haluta pinoon lisää hankalan muotoisia rakennuspalikoita. Se oli yksi tapa kiittää isäntäväkeä vieraanvaraisuudesta. Kuulin jälkeenpäin, että kaksi tuntia kotiin lähtömme jälkeen, ladelmia ei enää ollut. Naapuri, jonka maille olin ne pinonnut, oli käynyt kaatamassa ne. Olin rakentanut kiviladelmat väärälle puolelle rajaa ja ilman lupaa. Olen ison anteeksipyynnön velkaa. 

Viime yönä 12.6. nauhoitettiin uusi pätkä Diili-ohjelmasarjan 2018 kautta, kun presidentit Kim Jong-un ja Donald Trump allekirjoittivat sopimuksen, jossa he lupasivat pyrkiä kohti Korean niemimaan ydinaseettomuutta.  

Kun puhutaan maasta ja rajoista puhutaan omaisuudesta eli rahasta. Historian jokaiseen rauhansopimukseen on sisään valettuna ajatus epäoikeudenmukaisuudesta. Kim ja Donald seisovat eri puolilla rajaa ja etsivät itselleen reilua diiliä. Raja heidän välissään estää heitä ajattelemasta kuten pohjoiskorealainen ajattelee tai amerikkalainen ajattelee. Ongelmat, joita nämä päämiehet yrittävät ratkaista yhdessä valtavien esikuntiensa kanssa, ovat tuhansia vuosia vanhoja, valtavan kokoisia ja muotoisia. Miten sovitellaan niitä yhteen ja missä järjestyksessä. Aloitetaanko pienemmästä vai isommasta? Mikä takaa sen, ettei se romahda syliin heti alkumetreillä?   

Onko tarinalla opetusta?  Kyllä on.

PERHEJUHLAT

Maanantai 11.6.2018 - Eero-J Ahonala

Eilen oli kaunis kesäkuun sunnuntai ja perhejuhlat. Olen yrittänyt välttää sanaa sukujuhlat vaikka siitähän siinä viimekädessä on kysymys. Ahonala-Ahllöfit. Ensin oli kuitenkin Ahllöf, jonka nimen suomensi isoisämme Martti Ahllöf-Ahonala, joka menehtyi keuhkokuumeeseen, kun hänet saatiin palautettua jo kolmannen kerran Pietarin vankilasta 1939, hieman ennen sodan alkamista.

Inhoan pönötystä ja siksi puhun mieluummin perheestä. Minun perheeseeni kuuluvat myös exät, uudet, nykyiset ja tulevat. Nimi ei ole ratkaisevassa roolissa vaan tunne siitä, että haluaa kuulua johonkin joukkoon. Sukulaisuudessa on kieltämättä jotain maagista. Me Ahonalat olemme lähes kaikki introverttejä. Emme välttele toisiamme tietoisesti ja olemme jäleennäkemisestä aidon iloisia mutta näemme toisiamme yleensä vain sairaalassa tai hautajaisissa. Siksi oli niin mukava tavata uusia ja upeita poikaystäviä ja tyttöystäviä.

Olen aikaisemmin pitänyt puheita juhlissa ja saanut kritiikkiä lähinnä pojiltani. Fokukseni on ollut erilainen kuin mihin on totuttu tai mitä on odotettu. Tunnistan itseni sitä, että haraan vastaan ja teen sen usein intuitiivisesti. Eilen jätin puheen pitämättä. Olisin sanonut, että "hyvä me" ja kertonut terveisiä, niiltä, jotka eivät päässeet tilaisuuteen. En kuitenkaan tehnyt niin. Miksi?

Yksi tapa helpottaa omaa ajatelua ja ymmärtämistä on päätyä maalailemaan isolla pensselillä ja niputtamaan asioita ja ihmisiä. Demokratiassa tällaista mietiskelyä tukevat yliopistolliset tutkimukset, poliittiset mielipidemittaukset ja kunnan ja valtion järjestämät hyvinvointipalvelut, joiden on organisoitava meidät eli laitettava oikeisiin lokeroihin.  Digitaalinen media kysyy mielipidettämme joka päivä. Olemme köyhiä tai keskiluokkaa, demareita tai vihreitä, ortodokseja tai luterilaisia, menestyjiä tai luusereita, puolesta tai vastaan. Ongelmia syntyy jos ajattelutyö jää kesken ja tyydymme näkemään ihmisen vain jonkun ryhmän jäsenenä. Seuraava askel on, että kaikki harmaan sävyt katoavat ja on vain valkoista ja mustaa. Siitä on tullut tämän hetken populismin ja nationalismin merkittävin työkalu.

Eilen perhejuhlissa ei ollut mitään syytä pitää puhetta koska puhe kumpusi jokaisen suusta luonnollisella tavalla. Mitään tärkeää ei jäänyt sanomatta. Juhlissamme ei ollut myöskään työnjohtajaa. Se oli kuin elämää muurahaispesässä. Kaikki tiesivät heti mitä pitää tehdä ja kaikki tuli valmiiksi. Nautimme tarjoiluista, kreikkalaisesta tanssista ja toistemme seurasta. Spontaanisuus, hymyt, kehonkieli ja halaamiset todistivat, että olimme järjestäneet onnistuneet juhlat. Tämänkään jälkeen kaikki eivät muista kuka oli kenenkin lapsi tai serkku. Sillä ei ole merkitystä koska se on positiivista dementiaa.

Meillä kaikilla on omat tarinamme, jotka poikkevat toisten tarinoista. Me olemme persoonia ja yksilöitä. Meillä jokaisella on lupa omaan elämään ja omiin päätöksiin. Jos kunnioittaa toista ihmistä niin osaa myös antaa hänelle tilaa toimia ja hengittää. Kukaan meistä ei ole voinut päättää omasta nimestään mutta jokaisella on lupa tehdä valintoja omassa elämässään. Sen lisäksi meidän jokaisen tehtävänä on huolehtia läheisistään koska elämän lahjaan on sisäänrakennettuna velvollisuus kantaa vastuuta. Tuo sana puuttuu lähes kokonaan median sivuilta koska sitä näkee käytettävän harvoin päättäjien juhlapuheissa, teoista puhumattakaan. Pakintalon pihalla oli eilen mukavaa pöhinää.

Nautitaan kesästä ja elämästä. 

teeroj

TANSSI OSAKSI SOTERATKAISUA

Tiistai 31.10.2017 klo 12.26 - Eero-J Ahonala

Suomeen valmistuu kansallinen Tanssin talo Helsingin Kaapelitehtaan kulttuurikeskittymään. Rahoitus on olemassa ja suunniteltu valmistumisvuosi on 2020.  Osallistuin talon kannattajajäsenille järjestettyyn tilaisuuteen Helsingin Cirkon näyttämöllä, jossa meitä hemmoteltiin Compania Kaari&Roni Martinin "Kill Carmen" esityksellä. Yhden sukupolven aikana tanssista on tullut vahva kulttuurin laji, joka on integroitunut muun esittävän taiteen kanssa ja synnyttänyt Suomessa kansainvälisen tason osaamista. Parhaimmillaan tanssi on kaikenikäisten voimaannuttavaa ja  yhteisöllistä tekemistä.

VAKAVA SUOMI

Ymmärsin vasta aikuisiällä kuinka paljon tanssi merkitsee minulle. Olen syntynyt hetki sotien päättymisen jälkeen ja se oli aikaa, jolloin hyvin harva asia oli mahdollista tai kaupoissa. Sotaa seurasi kansalaisten vahva yhteisymmärrys siitä miten velkoja piti maksaa ja hyvinvointia rakentaa. Itsenäisen Suomen kulttuurielämä oli hyvin kapeaa ja huvitteleminen, musiikki ja tanssi olivat lähes kiellettyjä. Lapsen näkökulmasta 50 -luvulla oli liikaa pyhiä ja ne oli aina maustettu luterilaisella hartaudella ja suljetuilla ovilla. Suosituin viihdeohjelma Lauantain toivotut sisälsi ensimmäisen vartin uskonnollista musiikkia kunnes päästiin Georg Otsiin ja Tapio Rautavaaraan.

Kaikki oli tuolloin kortilla ja säännösteltyä. Ruoka, vaatteet, alkoholi ja ilo. Ahkeruus toi nousukuden, vaurautta ja vilkkaan ravintolaelämän. Ravintoloissa aikuiset tanssivat orkesterien musiikin tahdissa mutta Alkon ja henkilökunnan tiukan valvonnan alaisuudessa. Baletti ja kansantanssit olivat ne kaksi muuta vaihtoehtoa.

KUN NUORISO SAI OMAN KULTTUURINSA

50-luvulla meillä räjähti. Rock-and-Roll saapui ensin viiveellä Eurooppaan ja uudella viiveellä Suomeen. Beatles yhtye synnytti nuorille ensimmäisen oman kulttuurin ja me pojat kieltäydyimme menemästä enää parturiin. Tanssikoulussa opitut virallisen Suomen tanssit saivat jäädä jiven tieltä. Elviksen lantioiden kielletyt liikkeet antoivat meille lisää tilaa ja lupaa hengittää.

Diskot muuttivat lopulta 70-luvulla tanssimisen kulttuuria. Desibelit ja ennen kuulumaton anglosaksinen rytmimusiikki inspiroivat meitä ensimmäisen kerran ilmaisemaan itseämme tanssilattialla ja nauttimaan liikkumisesta. Tähän asti tanssiminen oli tarkoittanut vain mahdollisuutta olla lähellä ja lupaa pitää tytöstä kiinni.

ESITTÄVÄT TAITEET LÖYTÄVÄT TOISENSA

2000 luvulla havahduin jälleen tanssin voimaan kun näin ensimmäisen Cirque Du Soleil -esityksen. Tanssin, akrobatian, musiikin, pukujen, lavasteiden ja esiintyvien artistien ja muusikkojen taitavasti yhteen saumattu esitys sai tunteet pintaan. Seuraava herättäjäni oli 2008 Kajaani Dance. Omaleimainen paikallinen kulttuuri oli synnyttänyt vahvan kansanliikkeen ja saanut yhteisön tanssimaan. Ammattiopettajien innostus oli houkutellut jopa puberteetti-ikäiset pojat nousemaan lavalle. Kajaanin uusimpia ja menestyneimpiä ryhmiä on Äijät. Kainuun vedessä on pakko olla jotain erityistä.

"KILL CARMEN"

Compania Kaari&Roni Martin -ryhmän "Kill Carmen on jotain sellaista mitä haluan nähdä lisää. Intiimillä Cirkon näyttämöllä me katsojat koimme olevamme osa esitystä. Sisäinen tunnemaailma ja muistot nousivat pinnalle. Tarinan koreografiassa muusikoilla oli omat roolinsa  ja  he näyttivät nauttivat esityksestä yhtä paljon kuin me katsojatkin. Kiitos tekijöille ja Tanssin talolle maistiaisista. 

TANSSIN TALO

Tanssin talon kotisivut kertovat kunnianhimoisista tavoitteista tarjota opetusta ja esityksiä monessa erilaisessa genressä. Uudet salit ja kulttuurikeskuksen tateilijoiden vuorovaikutus sekä ulkomaisten tanssiryhmien vierailut muodostavat hedelmällisen konseptin. Meidän asiakkaiden tehtävänä on käydä esityksissä ja valvoa ettei neljän vuoden välein vaihtuva poliittinen ohjaus vaikeuta turhaan taiteilijoiden työtä. Ennustettavuus on tärkeää myös luovan elinkeinoelämän alalla. Suurin osa taiteilijoista on yrittäjiä, jotka kantavat kaikki riskit omasta toimeentulostaan. 

Suomalaista osaamista arvostetaan maailmalla. Myös kulttuurin alalla. Yksi Tanssin talon tehtävä on olla mukana houkuttelemassa ulkomaisia matkailijoita ensin Helsinkiin ja sitten kulttuuri-pakettimatkalle muualle Suomeen. Rakennemuutos vähentää pankkien ja teollisuuden työpaikkoja. Uusia työmahdollisuuksia, uutta liikevaihtoa ja potentiaalia löytyy matkailusta sekä luovalta alalta. Täytyy olla ketterä ja verkottua matkatoimistojen, liikenneyhtiöiden hotellien ja viranomaisten kanssa. Ennakkoluulottomasti. 

Toinen tapa edistää tanssia ja kulttuuria on ottaa käytöön verkot. Suomi on iso maa ja matkan päässä eurooppalaisista. Musiikki on jo siirtynyt nettiin. Elokuvalla ei ole vielä tarjota oikeanlaista valinnanvapautta. Hyvä esitys on ansainnut katselukorvauksen, jonka ei tarvitse olla suuri jos katsojia on 10 000, 100 000 tai enemmän. Otatteko kopin Taiteiden talossa? Ellei kokeile ei koskaan saa tietää vaikka se toimisikin. Operaattorit ovat paketoineet liittymiinsä jalkapalloa ja jääkiekkoa. Jos se ei kiinnosta, niin onko vaihtoehtoja? Samalla mietin ihmisiä, joilla ei ole varaa tai mahdollisuutta liikkua, ikäihmisiä laitoksissa ja omissa kodeissaan. Taiteen ja kulttuurin voimaantumista tukevasta vaikutuksesta ollaan samaa mieltä. Syrjäytymisen, aine- ja peliriippuvuuden ennaltaehkäisyyn investoitu euro säästää jatkossa ainakin kaksi euroa. Tanssi on ehdottomasti hyvä asia ja siksi ehdotan, että se otetaan osaksi soteratkaisua.